Keski- Suomen kanakoiraharrastajien mestaruuskisa vuodelle 2007 ratkottiin 4.11.-07 Virroilla, Kotalassa.
Kilpailu oli seura historia ensimmäinen mestaruuskilpailu.
Tapahtuma oli saanut sille kuuluvan merkityksen, sillä kilpailu aamuna maastoon starttasi kaikkiaan 23 koiraa ohjaajineen.
Olin saanut kunnian toimia tuomarina tässä hienossa tapahtumassa yhdessä kokeneen kanakoira- miehen Juha Ylimäen kanssa.
Sunnuntai aamu alkoi sarastaa. Koirat ohjaajineen olivat intoa puhkuen valmiina aamupäivän karsintaan.
Kilpailijat jaettiin kahteen ryhmään ja siirryttiin maastoon.
Aamupäivä vierähti vauhdilla (on ilo katsella innokkaita koiria). Koirat saivat näyttää parastaan.
Lintuja löydettiin ja niitä lennätettiin ja kävi niitä jotkut katsomassa mihin ne oikein lensivätkään.
Puolenpäivän jälkeen kokosimme ryhmät yhteen päiväkahville kodalle.
Me tuomarit aloimme kerrata aamupäivän tapahtumia, mitkä koirat jatkaisi iltapäivän finaaliin.



Ja tässä kertomus finaalin tapahtumisista startti järjestyksessä.

Ensimmäisenä aloitti Irlanninsetteri Douedal´s Unigua ohjaajana Jari Karmala.
Unigua hakee tänään hienoa yläpäistä hakua, jota rasittaa törmäys ja karkoitus.
Riistatyö, kiinteä seisonta josta vähän nihkeä nosto ja lintu ilmaan. Koira vähän rauhaton.
Finaalin neljäs.

Toisena lähti Seppo Tarvaisen Lk.Saksanseisoja Eräaamun Nuka.
Nukalla oli tänään vauhti päällä ja niin se löysikin nopeasti linnut kun irti pääsi.
Riistatöitä tänään kaksi.
Ensimmäinen mallikas työ.
Toisessa erässä. Hetken haettua Nuka saa seisonnan. Siitä räväkkä nosto josta Nuka menee vähän pitkäksi pysähtyy sitten käskystä.
Finaalin viides.

Kolmantena starttasi Sepon toinen koira Lk saksanseisoja Eräyön Darla.
Kokeneen koiran tasaista hakua. kolmannessa erässä hakua häiritsee palaaminen vanhoille jäljille.
Riistatöitä Darlalle saadaan tänään kaksi, jotka ovat näyttäviä töitä. Toisessa riistatyössä pudotus. Nouto rutiini suoritus.
Finaalin toinen.

Neljäntenä lähti Lk saksanseisoja Torisaaren Tora ja Reijo Viiru.
Tora haki tänään kolmessa erässä.
Ensimmäinen erä mallikasta hakua joka päättyi seisontaa, josta luvan saatuaan räväkkä nosto suoraan linnulle. Lintu ilmaan ja ohjaaja pudottaa. Nouto rutiinia.
Kahdessa seuraavassa erässä maajäljet sekoittaa hakua. Ei saada tilanteita enempää.
Finaalin kolmas.

Ja viimeisenä kuin sokerina…. Lk saksanseisoja Eräaamun Emmi ja Timo Vakkeri.
Emmin haku oli tänään mallikasta. Emmi hyödynsi tänään kaikki tilanteet.
Riistatöitä tänään Emmille saadaan kaksi.
Ensimmäinen jokirannassa mistä saadaan myös pudotus, jonka Emmi joutuu noutaa joen yli uiden.
Toinen riistatyö jo päivän alkaessa hämärtää ja tuulen tyynnyttyä Emmi saa seisonnan metsäsaarekkeessa, josta lyhyt terävä nosto…koira paikalla.
Näillä kahdella hienolla riistatyöllä ja mallikkaalla haulla Emmi voittaa Keski-Suomen Kanakoiraharrastajien mestaruuden. ONNEA !



Teksti: Sami Salo